Toiminta
Toimiston työskentelyssä yhdistyy suomalaisen arkkitehtitoimiston vahvat perinteet, nykyaikainen toimintakulttuuri ja uusin tietotekniikka. Toimiston osakkaat ovat olleet opissa aikansa mestareilla.Toimiston pitkäaikaisista työntekijöistä monella on tuore pääsuunnittelijakoulutus. Lahjakkaat nuoret työntekijät hallitsevat alan vaativimpiakin suunnitteluohjelmia.
Toiminta kattaa kaikkia perinteisiä arkkitehdin suunnittelualoja aina kaupunkisuunnittelusta irtokalustesuunnitteluun asti. Toimistolla on kansainvälisiä kilpailumenestyksiä sekä julkisessa rakentamisessa että kaupunkisuunnittelussa. Kotimaassa on lisäksi palkittu useita asuintaloja, liikekeskus, kulttuuritalo, koulurakennus ja kirjastotalo.
Toimiston tämän päivän osaaminen on kertynyt näiden haastavien toimeksiantojen myötä. Asiakkaina ovat olleet maamme tärkeimmät julkiset rakennuttajat, kuten Senaattikiinteistöt, Helsingin Yliopisto tai Helsingin ja Espoon kaupunki, mutta myös merkittävimmät yksityiset rakennuttajat kuten NCC, YIT ja Skanska sekä pääkaupunkiseudun yleishyödylliset rakennuttajat kuten HOAS, VVO ja Sato.
Referenssiluettelossa (viereinen otsikko) näkyy toimiston kaikki projektit. Näistä on projektiluettelossa (yläotsikko) esitelty valokuvin noin kuusikymmentä toteutettua uudis- tai korjausrakentamiskohdetta, kaupunki- ja viitesuunnitelmia sekä työn alla olevia projekteja.